Oopperalla on kova halu tulla ulos palatseistaan ja levittäytyä uuden
yleisön pariin. Foorumeiksi ovat löytyneet vanhat kunnon elokuvateatterit.
Esimerkiksi New Yorkin Metropolitan lähettää niiden kautta esityksiään
pitkin Eurooppaa ja Amerikkaa. Ajatus on hyvä, sillä elokuvateattereissa
säilyy tietty taiteen kokemisen sosiaalisuus ja mittakaavan suuruus,
jollaiseen ei koti-dvd:n kautta päästä ­edes jättitelevisioiden ja
monikanavatoiston aikakaudella.

Metin HD-lähetykset ovat suoria, mutta muut talot ja festivaalit (mm. Covent
Garden, La Scala, Glyndebourne, San Fransisco) editoivat tallenteensa
jälkikäteen. Suunta kuitenkin on kaikilla sama. Oopperapomot ovat
yksimielisiä siitä, että esitysten massalevitys ei vähennä liveyleisöä, vaan
se on paras keino saada taidemuodolle uusia ystäviä, jotka herätyksen
saatuaan täyttävät myös oopperatalot.

Elävä esitys on niin uniikki ja jännitteinen tapahtuma, että sitä ei mikään
media pysty korvaamaan. Tämän näkee myös rock/pop-puolella: vaikka
levymyynti takkuaisikin, keikat vetävät ennätysyleisöjä. Teatteri- ja
oopperaesitys elää ajassa ja tilassa. Vain harva niiden dvd-tallenne kestää
kovin monta katselukertaa.

Silti teknologia on niin hyvä väline taiteen demokratisoimiseen, ettei ole
mitään syytä olla ottamatta siitä hyötyä irti. Sen avulla voidaan saavuttaa
sellaista yleisöä, joka asuu oopperataloista kaukana tai joille talon kynnys
tai lipunhinta on liian korkea. Miten videolevitys sitten vaikuttaa oopperan
tekemisen tapoihin? Ainakin visuaalisuus ja teatterillisuus korostuvat, mikä
on hyvä asia. Substanssista ei silti saa tinkiä, sillä viihdeteollisuuden
kanssa kilpailussa ooppera häivää.

Nämä poteroista ulostulon kysymykset ovat ajankohtaisia myös Suomen
Kansallisoopperalle. Uusi johto on ottanut ne erityiseksi haasteekseen.
Tässä kuussa nähdään Lännen tytön esitys valkokankailta Helsingissä,
Jyväskylässä ja Rovaniemellä, ja vastaavia aiotaan jatkaa. Talon vierailuja
muualla maassa aiotaan elvyttää, ja Alminsalin tuotantoja suunnitellaan
liikuteltavuutta silmällä pitäen.

Kaikki nämä ovat kannatettavia ideoita, mutta ne eivät riitä.
Ulkoilmaesitykset toimivat vain kesäisin ja kärsivät ympäristön hälystä.
Kiertueooppera joutuu sopeutumaan vaihteleviin olosuhteisiin, eivätkä
parhaat tuotannot muutenkaan mahdu rekka-autoon. Finnkino on aloittamassa
Metropolitan-lähetyksiä myös Suomessa, ja Kansallisoopperan olisi hyvä aika
tunkea samaan rakoon.

Oopperalähetykset pitäisi saada vihdoin myös televisioon. Orkesterin
tallennekorvausneuvottelujen jumiutuminen vuosikausiksi on kertonut
tarpeettomasta jääräpäisyydestä puolin ja toisin. Nyt asiassa lähennytään
viimeinkin ratkaisua. Oopperan pitää unohtaa sisäiset kahnauksensa ja
palvella määrätietoisesti kaikkia suomalaisia.

Oleellisinta kuitenkin on se, millaista sisältöä tehdään. Ellei anti ole
kiinnostavaa ja puhuttelevaa, mitkään ulostulot eivät auta. Rohkeampi
ohjaustyyli olisi paikallaan, ja laulajien tasosta ei saa tinkiä pelkästään
säästämisen ja oman ensemblen työllistämisen nimissä.