Alkukesän paras musiikkiuutinen oli tietenkin se, että Helsingin
Musiikkitalon rakentaminen varmistui vihdoin. Valtion lupaus auttaa
Yleisradiota omistusosuutensa järjestelyissä ja ruotsinkielisten
säätiöiden viiden miljoonan euron lahjoitus olivat niitä positiivisia
signaaleja, joita nyt tarvittiin. Nyt vain tosissaan sisällön ja
toiminnan suunnittelun kimppuun – asiaan palataan tälläkin palstalla
vielä usein.
Toinen kiinnostava uutinen oli se, Suomen Kulttuurirahasto on alkanut
rahoittaa valtakunnallista kritiikkiportaalia, jonne kootaan linkkejä
28 sanomalehden julkaisemiin taidearvosteluihin. Se toimii osoitteessa
wwww.kritiikkiportti.fi. Sivustoa ajetaan vielä sisään, ja sitä
voitaisiin toimittaa paremmin. Parasta siinä kuitenkin on lehtijoukon
moninaisuus ja valtakunnallinen kattavuus.
Vihdoinkin mielipiteiden kirjo pääsee keskitetysti esiin, ja yleisöllä
on mahdollisuus vertailuun. Sen puute on ollut Suomen kulttuurielämän
suuria ongelmia. Yhden lehden eli Helsingin Sanomien merkitys on
ylikorostunut, ja yksinpuhelu on vääristänyt koko
kritiikki-instituutiota ja vienyt sen uskottavuutta. Oleellista ei ole
se, haukutaanko ja kehutaanko jotain vaan se, mikä ylipäätään pääsee
esiin.
Äänitorvia kulttuurilla kyllä riittää: jos kulttuuri- ja
mielipidelehtiäkin on 170, yleisöltä on pelkkää laiskuutta alistua
monopolien valtaan. Silti päivänkohtainen kritiikki vaatii nopeampia
medioita. Nettilehdillä ei ole ollut resursseja ja televisiolla ja
radiolla ehkä haluakaan oman ja uskottavan kritiikkiperinteen
rakentamiseksi. Maakuntalehdet ovat taas jääneet uimaan omassa
lammikossaan, eikä niiden kulttuurijournalismi yllä kuin harvoin
laajempaan tietoisuuteen.
Kiinnostavinta kritiikissä on perusteleva argumentointi, ei
tykkääminen tai ei-tykkääminen sinänsä. Siinä on oltava sekä
informatiivisuutta että elämyksen kuvailua, faktaa ja tulkintaa.
Kritiikki on perusluonteeltaan aina keskustelevaa. Jossain Lontoossa
käydessä onkin nautinto avata aamulla viisi lehteä ja antaa
kritiikkien diskurssin lentää ristiin rastiin. Vasta silloin päässä
hahmottuu jonkinlainen kuva siitä, millainen taideluomus on voinut
kenties joiltakin ominaisuuksiltaan olla.
Avautuuko Suomessa nyt uuden kritiikkiportaalin myötä uusi aika, se
riippuu sivuston ylläpitäjistä, lukijoista, lehdistä ja kriitikoista.
Tilaisuus aukeaa ainakin monille maakuntalehtien kirjoittajille, jotka
saavat vihdoin valtakunnallisen foorumin ja lukijoita muualtakin kuin
oman kylän piiristä. Toivottavasti tämä innostaa myös kehittämään
kritiikin laatua – syvällisyyttä, terävyyttä ja keskusteluluonnetta.
Saman tien pallon voi heittää lehdille, joiden toivoisi satsaavan
taidekritiikkiin enemmän. Etenkin pienempiä lehtiä lukiessa joskus
tuntuu, että ala on henkitoreissaan. Sivuston kautta maakunnallisen
kulttuurielämän käsittely pääsee laajempaan tietoisuuteen, mikä on
hyväksi myös taidelaitoksille. Toivon mukaan näin kuva musiikkielämän
Helsinki-keskeisyydestäkin karisee.
