Eri tavoin tulkittava spiritualiteetti palaa aina säännöllisin väliajoin musiikkimarkkinoiden pinnalle – itse musiikissahan se on ollut läsnä aina. Nyt levy-yhtiö SonyBMG on nostanut aallonharjalle kolme irlantilaista katolista pappia, jotka laulavat kirkollisia hymnejä ja klassikoita. Vähän voi ihmetellä, mikä tässä nyt on uutta, mutta kyse onkin esiintuonnin tavasta: ”Debyyttialbumin majesteettisesta tuotannosta vastaa Mike Hedges, jonka kädenjälki on kuultavissa mm. U2:n, Didon, The Curen ja Manic Street Preachersin levyillä”, yhtiön tiedote kertoo.

No, jos joku tätä kautta löytää ikuiset Ave Mariat, Panis Angelicukset ja Piae Jesut, niin hyvä niin. 1990-luvulla munkkikuoron massiivisesti tuotettu levy toi gregoriaanista musiikkia tunnetuksi laajemmin kuin mikään muu. Mystiikalla on tilausta, ja gregorianiikka putkahtelee yllättäen esiin myös rockin puolella. Sääli vain, että tässä tuotanto- ja markkinointivetoisessa bisneksessä sisältö ei ole aina se, joka määrää.

Henkisyyden piiriin kuuluu myös paljon muuta kuin kirkollinen hengellisyys. Joskus aiemmin oli tapana ilkkua new agelle, mutta nyt siihenkin on suhtauduttava vakavammin. Kuten Erkki Lehtiranta tässä lehdessä kertoo, monet tähän kategoriaan lukeutuvat levytykset perustuvat tieteellisiin tutkimustuloksiin, ja niiden avulla pyritään esimerkiksi stressinhallintaan, rentoutukseen, meditatiivisiin tiloihin, luovuuden lisäämiseen ja itsehoitojen tukemiseen.

Terapian alalla kaikki musiikki on funktionaalista: tärkeintä on pääsy alitajuntaan ihmisen omien muistikokemusten ja hyvänolontunteiden kautta. Jos kymmenen kauneinta adagiota tarjoaa jollekin tien sisäiseen rauhaan, musiikki on tehtävänsä täyttänyt. Kaupallista väärinkäyttöä on vasta musiikin alistaminen mitäänsanomattomaksi äänitapetiksi. Siirappiin uitettuja klassisia melodioita tavaratalossa, kvasi-itämaisia sävelmiä vedenkohinan ja sfäärien huminan kera kauneudenhoitoliikkeessä – en pitäisi näitä enää rentoutusmusiikkina.

Hengellisen musiikin salaisuus on sen arkkityyppisessä, ihmisiä yhdistävässä ja tunteita herättävässä olemuksessa. Tähän liittyy myös tietty mysteerin, hurmion tai rituaalin tuntu. Tämä on tajuttu paremmin joissain muissa kirkkokunnissa kuin luterilaisessa kirkossa, jossa jumalanpalvelusten musiikki luo harvemmin syvempiä väristyksiä.

Jos kerran The Priests vetää levymarkkinoilla, miksei kirkko ole huomannut markkinarakoa? Miksi sen jäsenmäärä vain laskee aikana, jolloin hengellisille kokemuksille tuntuu olevan entistä enemmän tarvetta? Musiikin kaikkia mahdollisuuksia näiden kokemusten tuojana ei ilmiselvästikään ole löydetty. Trendinomaiseen poppiin turvautumisen sijaan kirkko voisi hyödyntää pidemmälle omien kirkkomuusikkojensa ammattitaitoa ja nostaa heidän asemaansa organisaatiossa.

Kauneimmat joululaulut on kirkon tilaisuuksista se, jossa musiikin avulla päästään ehkä syvimmälle koko kansan kollektiivisten tunteiden äärelle. Se on samalla viimeisiä todellisia yhdessä laulamisen foorumeita. Liitytään joukkoon. Hyvää ja henkistynyttä joulua kaikille.