Kasvatustieteen maisteri Heikki Aalto opiskeli musiikkia Pohjois-Kymen musiikkiopistossa, jonka lisäksi hän on ottanut yksityistunteja mm. Jorma Hynniseltä, Juha Uusitalolta ja Jukka Rasilaiselta, jolloin opiskelu tapahtui Saksassa.
Aalto sai jaetun ensimmäisen palkinnon Heinolan laulukilpailun vuonna 2004; hän on laulanut Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa 2003-2006 ja tehnyt viransijaisuuden Suomen Kansallisoopperan kuorossa 2007-2008.
Bassobaritoni Heikki Aallon rooliluettelosta poimittakoon Mozartin Taikahuilun Papageno ja Don Giovannin Leporello, Donizettin Lemmenjuoman Dulcamara ja Leevi Madetojan Pohjalaisia-oopperan Karjanmaan Köysti. Kaudella 2009-2010 hän esiintyy Suomen Kansallisoopperassa Mathieun roolissa Umberto Giordanon oopperassa Andrea Chenier.
Heikki Aalto on esiintynyt oratorio- ja kirkkoteosten solistina.