Profiilit

Leif Segerstam

2.3.1944 –
Oikea nimi Leif Selim Segerstam
Lähtöisin Vaasa

Menneet konsertit

Lisätietoja

  • Leif Segerstam opiskeli Sibelius-Akatemiassa vuodet 1952-63, saavuttaen diplomitutkinnot sekä viulunsoitossa että orkesterin johdossa.
  • Vuonna 1962 Leif Segerstam voitti Maj Lind-pianokilpailun; samana vuonna hän debytoi myös viulistina.
  • Vuonna 1965 oli vuorossa kapellimestarin tutkinto New Yorkin Juilliard-musiikkikorkeakoulussa.
  • Suomen Kansallisoopperassa hän oli kapellimestarikiinnityksella 1965-1968.
  • Vuonna 1968 Leif Segerstam siirtyi Tukholman Kuninkaallisen oopperan kapellimestariksi. Pian hänet kiinnitettiin myös laitoksen taiteelliseksi johtajaksi.
  • 1970-luvun alussa Segerstam työskenteli tiiviisti Berliinin Deutsche Operissa sekä vieraili mm. New Yorkin Metropolitanissa ja monissa merkittävissä oopperataloissa eri puolilla Eurooppaa.
  • Suomen Kansallisoopperan pääjohtajana Leif Segerstam toimi 1973-1974.
  • 1990-luvulla Segerstam palasi Tukholman Kuninkaalliseen oopperaan, toimien talon ylikapellimestarina 1995-2001. Savonlinnan oopperajuhlilla hän on ollut jokakesäinen kapelllimestarivieras.

  • Segerstam vierailee säännöllisesti sinfoniaorkestereiden johtajana kaikkialla maailmassa. Hänen levyttämänsä orkesterimusiikki on tunnettua ja arvostettua.
  • Itävallan radion ylikapellimestari Leif Segerstam oli 1975-1982, RSO:n ylikapellimestari 1977-1987, Rheinland-Pfalzin valtionorkesterissa 1983-1989 ja Tanskan Radion sinfoniaorkesterissa 1988-1995. Kahden viimeksi mainitun orkesterin kunniakapellimestariksi hänet on nimitetty 2000-luvun puolivälissä.
  • HKO:n ylikapellimestarina Segerstam toimi 1995-2007, jatkaen tämän jälkeen tämän orkesterin emeritus ylikapellimestarina.

  • Leif Segerstamin mittava sävellystuotanto sisältää mm. yli 200 sinfoniaa.
  • Segerstam työskentelee myös Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon professorina.
  • Merkittävällä urallaan hän on saanut vastaanottaa mm. Pohjoismaisen musiikkineuvoston musiikkipalkinnon 1999, Svenska Kulturfondetin tunnustuspalkinnon 2003, säveltaiteen valtionpalkinnon 2004 ja Sibelius-mitalin vuonna 2005.
  • Suomen Kansallisoopperassa Segerstam on johtanut mm. Wagnerin Ring-tetralogian, Verdin Otellon ja Don Carlos-oopperan, Mussorgskyn Boris Godunovin, Alban Bergin Wozzeckin, Richard Straussin oopperan Die Frau ohne Schatte sekä Mozartin Taikahuilun.

  • Helsingin Sanomien toimittaja Jukka Isopuro intoutui 7.9.2009 kulttuurisivuilla nimittämään Leif Segerstamia erittäin aiheellisesti "Musiikin Thriatlonistiksi". Selvää kieltä urheiluhullulle kansalle!
  • Leif Segerstam on kiinnitetty Turun filharmonisen orkesterin taiteelliseksi johtajaksi ja ylikapellimestariksi Petri Sakarin jälkeen vuodesta 2012. Sopimuksen mukaan hän tulee johtamaan 10 konserttia vuodessa.

  • Ke
    31.3.
    Liminka
    Pe
    2.4.
    Oulun Tuomiokirkko, Oulu
    Pe
    19.3.
    Finlandia-talo, Helsinki
    Ke
    10.3.
    Tampere-talo, Tampere
    Ti
    25.5.
    Temppeliaukion kirkko, Töölö, Helsinki
    To
    18.3.
    Carelia-sali, Joensuu
    Su
    21.3.
    Konserttitalo, Turku
    Pe
    28.5.
    Sibelius-Akatemian konserttisali, Töölö, Helsinki
    To
    18.3.
    Tampere-talo, Tampere
    To
    1.4.
    Johanneksen kirkko, Helsinki