Profiilit
Kalevi Aho, kuva: Maarit Kytöharju / FIMIC 2003
Kalevi Aho, kuva: Maarit Kytöharju / FIMIC 2003

Kalevi Aho

9.3.1949 –
Oikea nimi Kalevi Ensio Aho
Lähtöisin Forssa

Menneet konsertit

Lisätietoja

  • Kalevi Aho opiskeli sävellystä prof. Einojuhani Rautavaaran johdolla Sibelius-Akatemiassa 1969-1971. Sävellysdiplomi valmistui 1971. Jatko-opintoja hän harjoitti Berliinissä Boris Blacherin johdolla 1971-72.
  • Helsingin yliopiston musiikkitieteen lehtorina Aho toimi 1974-1988. Sibelius-Akatemian sävellyksen professorin virassa hän oli 1988-1993. Suomen Sinfoniaorkesterit ry.n puheenjohtajaksi hän tuli vuonna 2000.

  • Kalevi Aholle myönnettiin Leonie Sonningin sävellyspalkinto 1974, Henrik Steffens-palkinto 1990 ja berliiniläisen Stiftungs Kulturfondsin työskentelyapuraha 1998. ProFinlandia-mitalin hän sai 1999.

  • Kalevi Aho on säveltänyt mm. neljä oopperaa (Avain 1977-78, Hyönteiselämää 1985-87, Salaisuuksien kirja trilogiaan Aika ja Uni 1998 sekä Ennen kuin me kaikki olemme hukkuneet 1995-99). Näiden lisäksi 14 sinfoniaa, 3 kamarisinfoniaa ja 6 erilaista orkesteriteosta. Konserttoja eri sooloinstrumenteille on luettelossa 13. Kamari- ja soolosoitinmusiikkia on luettelossa 30 teosta; vokaalimusiikkia löytyy 7 opusta. Eri säveltäjien teoksista tehtyjä sovituksia Kalevi Aholla on 9 kpl.
  • Kalevi Aho on vuosien 1985-2000 välissä julkaissut useita kolumneja, esseitä sekä musiikkitieteellisiä kirjoja ja elämäkertoja, mm.Einojuhani Rautavaara sinfonikkona 1988 sekä Taiteilijan tehtävät postmodernissa yhteiskunnassa 1992.

  • Kalevi Ahon orkesterimusiikkia sisältävä levy Rituals on YLEn musiikkitoimittajien ja -tuottajien toimesta valittu vuoden 2009 levyksi. Rovaniemen kirkossa äänitetyllä levyllä soittaa Lapin kamariorkesteri John Storgårdsin johdolla. Solisteina kuullaan mezzosopraano Monica Groopia, alttoviulisti Anna Kreetta Gribajcevicia ja Herman Rechbergeriä, joka soittaa arabialaisia ja afrikkalaisia lyömäsoittimia.

  • Ahon sinfonia no 15 valmistui helmikuussa 2010 ja sen kantaesitys tulee olemaan Manchesterissa keväällä 2011 BBC:n Filharmonian esittämänä.
  • Meitä auttaneet

  • Vesa Sirén, Hels.san. 8.3.2009 sekä Wikipedian artikkeli.
  • Pe
    31.12.
    Jyväskylän Kaupunginteatteri, Jyväskylä
    Ti
    7.9.
    Tapiolan kirkko, Tapiola, Espoo
    La
    29.1.
    Jyväskylän Kaupunginteatteri, Jyväskylä
    To
    14.10.
    Madetojan sali, Oulu
    La
    5.3.
    Tampere-talo, Tampere
    Su
    24.10.
    Raahe
    To
    14.7.
    Kokkola
    Pe
    17.12.
    Kallion kirkko, Kallio, Helsinki
    Su
    20.3.
    Tampere-talo, Tampere
    Ke
    8.9.
    Finlandia-talo, Helsinki