Camilla Nylund
11.6.1968 –
Menneet konsertit
Pe 9.12.2011
|
|
Ke 1.12.2010
|
|
To 1.10.2009
|
|
Ke 30.9.2009
|
|
Ke 16.9.2009
|
|
Lisätietoja
Vaasassa syntyneen sopraano Camilla Nylundin ensimmäinen merkittävä laulunopettaja oli Eva Illes; opiskelupaikka oli Salzburgin Mozarteum. Sijoituttuaan jaetulle I sijalle Lappeenrannan valtakunnallisissa laulukilpailuissa tammikuussa 1996, hän siirtyi tekemään uraa Saksaan. 1995-1999 hän kuului Hannoverin oopperan henkilökuntaan; 1999-2001 hän siirtyi Dresdenin valtionoopperaan, jossa hänet mm. palkittiin Christel Goltz-palkinnolla 2000. Vuoden 2001 jälkeen hän jatkoi sopimustaan Dresdenissä ja 2008 hänet nimitettiin Saksin valtion kamarilaulajaksi.
Camilla Nylund on vieraillut useissa Euroopan oopperoissa, mm. Wienin valtionoopperassa, Milanon La Scalassa, Münchenin valtionoopperassa, Venetsian La Fenicessä, Berliinin Deutsche Operissa ja Suomen Kansallisoopperassa. 2004 hän teki läpimurron Fidelion Leonorena Zürichin oopperassa; kesällä 2008 seurasi samanlainen suosio Salzburgin Juhlaviikoilla Rusalkan nimiroolia.
Camilla Nylundin ohjelmistosta poimittakoon edellä mainittujen Rusalkan ja Leonoren lisäksi Richard Straussin Salomen nimirooli, Verdin Don Carlosin Elisabeth, Ariadne auf Naxos-oopperan nimirooli, säveltäjä niinikään Richard Strauss sekä Mozart-tuotannosta Figaron Kreivitär, Taikahuilun Pamina, Cosi fan tutte-oopperan Fiordiligi ja Tituksen Lempeys-oopperan Vitellia. Camilla Nylund hallitsee osapuilleen kaikki fakkinsa roolit, joten otettakoon esimerkkejä Richard Wagnerin tuotannosta; Reininkullan Freia, Mestarilaulajien Eva, ja Jumalten Tuhon Gutrune; lisäksi Tannhäuser-oopperan Elisabeth.
Camilla Nylund työskentelee useiden orkestereiden solistina. Kapellimestari Sir Simon Rattlen kanssa hän esiintyy säännöllisesti.Elokuussa 2000 hän debytoi Concertgebouw Amsterdamissa, esittäen tällöin Richard Straussin teoksen "Vier letzte Lieder". Chicagon sinfoniaorkesterin kanssa hän debytoi 2001.
Kaudella 2009-2010 hänen esiintymispaikkansa ulottuvat Helsingin ja Savonlinnan lisäksi Frankfurtista Dresdeniin. 2011 Camilla Nylund laulaa Wienin valtionoopperassa vakinaisena vierailijana Straussin Lepakko-operetin Rosalinden, Mozartin Don Giovanni-oopperan Donna Annan sekä Richard Straussin Salomen ja Arabellan nimiroolit.
|
 |
|